Tulevana lauantaina järjestämme ilmaisen frisbeegolftapahtuman naisille Pansion frisbeegolfpuistossa.
Tapahtuma on suunnattu kaikille frisbeegolfista kiinnostuineille naisille, sekä jo harrastaville, että vasta-alkajille. Tarkoituksena on järjestää heitto-opastusta ja vapaamuotoinen kilpailu lyhennetyin väylin sekä lopuksi vielä naisten kuukausikisa normaalipituisilla väylillä.
Toivottavasti mahdollisimman moni nainen löytää Pansioon lauantaina!
Frisbeegolfin lumoa
Kiekko käteen ja kokeilemaan. Hurahdat siihen. Niin minullekin kävi.
8.5.2014
6.5.2014
Pansio
Tänään kävimme Pansion frisbeegolfradalla ulkoilemassa koko perheen voimin. 2-vuotias jaksoi taas melko hyvin kävellä maastossa, tutkia muurahaisia ja heittää markkereita.
Jostain syystä tänään oli ongelmana kiekon lähteminen kädestä. Se tuntui joka kerta kummalliselta, ei mitenkään luontevalta, vaikka kiekot kyllä lensivät suht sinne minne pitikin. Silti heitin paremmin kuin viime viikon viikkokisoissa samalla radalla. Silloin heitin molemmilla kierroksilla 39 (par 27), nyt 37.
Pansio on vuoden vanha rata Turussa ja siitä on kyllä pidetty hyvää huolta. Tykkään, vaikken ole montaa kertaa siellä käynytkään. Väylät ovat suht aloittelijaystävällisiä, mutta maaston muodot tuovat melkoista haastetta par-lukemien saavuttamiselle.
Jostain syystä tänään oli ongelmana kiekon lähteminen kädestä. Se tuntui joka kerta kummalliselta, ei mitenkään luontevalta, vaikka kiekot kyllä lensivät suht sinne minne pitikin. Silti heitin paremmin kuin viime viikon viikkokisoissa samalla radalla. Silloin heitin molemmilla kierroksilla 39 (par 27), nyt 37.
| Väyläopas 5. |
5.5.2014
Urheilupuisto, Turku
Kävin tänään vasta toista kertaa heittämässä Turun urheilupuiston radan. Rata on 9-väyläinen ja todella aloittelijaystävällinen, par 27. Väylät ovat sopivan lyhyitä, eikä draivereita tarvita.
Pienenä ongelmana on väylältä toiselle siirtyminen, sillä siirtymiä ei ole merkitty. Kahdelta väylältä (6 ja 7) puuttui myös tiimatot ja yritin sitten arvailla ratakartan avulla, mistä pitäisi heittää.
Tänään onnistuin heittämään par-tuloksen, mutta taitoja voisi löytyä parempaankin :).
Frisbeehurahdus
Miten voikaan näin aikuisena hurahtaa aivan totaalisesti uuteen lajiin!
Frisbeegolf on kuulunut elämääni noin 1,5 vuoden ajan. Vuosi sitten osallistuin ensimmäisiin kilpailuihini, vaikka taitotaso ei TODELLAKAAN ollut mikään hyvä. Oli kuitenkin mielenkiintoista lähteä katsomaan, mihin "taitoni" riittävät ja tavata muita pelaajia. Sain valtavan motivaatiopiikin omaan harjoitteluun.
Vuoden ajan olen aktiivisesti osallistunut naisten kuukausikisoihin Turussa sekä nykyään olen paikallisen frisbeegolfseuran hallituksen jäsen.
Heittämisessä on vielä paaaaaaljon kehitettävää. En havittele suuria kisoja edes Suomessa, mutta kun olen aina ollut kilpailuhenkinen ihminen ja perfektionisti, haluan kehittyä tässäkin lajissa hyväksi. Ehkä 40-vuotiaana uskallan johonkin suuremman kilpailun masterisarjaan kisailemaan :).
Toivottavasti jaksan tätä blogia päivitellä ja saan lukijoita. Naisten määrä frisbeegolfradoilla on lisääntymään päin ja toivottavasti heitä saadaan koko ajan lisää!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)